Luoteis-Venäjän Business –barometri 2011: Venäjän talous toipumassa
Suomalaisilta yrityksiltä kaivataan ripeyttä Venäjän markkinoiden uusjaossa
Venäläiset yritysjohtajat arvioivat Venäjän talouden tilan parantuvan jonkin verran ensi vuonna. Kaupan alalla ja teollisuudessa sekä Pietarissa odotukset Venäjän talouden tilan kohentumisesta ovat myönteisimmät, sanoo raportin laatinut osastopäällikkö Anne Hatanpää Keskuskauppakamarista.
Kauppa odottaa investointien lähtevän kasvuun vuonna 2011. Venäläisten yritysjohtajien odotukset yleisten suhdannenäkymien kehityksestä ovat edellisvuotta myönteisemmät. Yritysjohtajat arvioivat oman taloutensa tilan kehittyvän aikaisempaa positiivisemmin.
Menestyminen Venäjällä vaatii nopeita liiketoimintapäätöksiä
Taantuma on pakottanut venäläiset yritysjohtajat arvioimaan uudelleen yrityksensä liiketoimintaa, sen kilpailukykyä ja yhteistyösuhteita. Kamppailu markkinaosuuksista on käynnissä. Suomalaisten yritysten on oltava hereillä, jos ne aikovat onnistua jatkossakin Venäjän kanssa käytävässä kaupassa, muistuttaa maajohtaja Timo Vuori Kansainvälisestä kauppakamarista. Venäjän suunnattomien markkinoiden riskit on toki tunnistettava, mutta niitä ei pidä liioitella. Kiina ja Intia ovat vähintään yhtä haasteellisia liiketoimintaympäristöjä, toteaa Vuori.
- Suomalaisten yritysten on uskallettava panostaa Venäjän markkinoihin. Menestyminen vaatii markkinoiden ja kulttuurin erityistuntemusta sekä ripeää päätöksentekokykyä. Venäläiset yritysjohtajat ovat arvostelleet suomalaisia viime aikoina hitaista liiketoimintapäätöksistä ja heikosta osaamisesta markkinoinnissa ja jakelukanavien luonnissa, sanoo Timo Vuori.
Medvedevin hallinto kehittänyt yritysten toimintaympäristöä viime vuodesta
Venäläiset yritysjohtajat suhtautuvat hieman entistä myönteisemmin presidentti D.A. Medvedevin hallinnon toimiin yritysten toimintaympäristön kehittämisessä. Myös ulkomaisten yritysten investointimahdollisuuksien nähdään parantuneen. Hallinnon koetaan luotsanneen tyydyttävästi maan läpi maailman­talouden taantuman.
Lisätiedot:
maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi, 050 553 5319
osastopäällikkö Anne Hatanpää, Keskuskauppakamari, 050 320 9539
Keskuskauppakamarin Luoteis-Venäjän business -barometri 2011 julkaistaan 12.10.2011 klo 9.00 osoitteessa: www.keskuskauppakamri.fi . Keskuskauppakamarin toimeksiannosta Taloustutkimus Oy / TOY-Opinion haastatteli elokuussa 2010 1150 venäläistä yritysjohtajaa Luoteis-Venäjällä.
Keskuskauppakamarin Luoteis-Venäjän business-barometri 2011 – pähkinänkuoressa:
Venäjän talouden pudotuksen uskotaan olevan ohi. Venäläiset yritysjohtajat näkevät vuoden 2011 taloustilanteen myönteisenä. Venäjälläkin on merkkejä talouden taantuman selätyksestä ja siirtymisestä kasvun kauteen. Teollisuudessa ja kaupan alalla ja Pietarissa odotukset Venäjän talouden kohentumisesta ovat myönteisimmät.
Taantuman jälkimainingeissa arviot Venäjän talouden suunnasta ovat varovaisia. Venäläisten yritysjohtajien näkemyksistä paistaa yhä lievä epävarmuus talouden tilan kehityksestä. Venäläisten yritysjohtajien odotukset yleisten suhdannenäkymien kehityksestä ovat edellisvuotta myönteisemmät. He arvioivat oman taloutensa tilan kehittyvän aikaisempaa positiivisemmin.
Teollisuus ja Pietarin alue uskovat yleisten suhdannenäkymien parantumiseen, kauppa investointeihin. Teollisuudessa yleisiä suhdanneodotukset kuvaava saldoluku nousi palveluita ja kaupan alaa enemmän. Kaupan alalla uskotaan vahvimmin investointien kasvuun. Pietarissa usko Venäjän talouden myönteiseen kehitykseen on vahvempaa kuin Moskovassa.
Presidentti Medvedevin hallinto koetaan varsin investointi- ja yritysystävälliseksi. Venäläiset yritysjohtajat suhtautuvat hieman entistä myönteisemmin presidentti Medvedevin hallinnon toimiin yritysten toimintaympäristön kehittämisessä. Myös ulkomaisten yritysten investointimahdollisuuksien nähdään aavistuksen parantuneen viime aikoina. Nykyhallinnon koetaan luotsanneen tyydyttävästi maan talouden läpi maailmantalouden taantuman karikkojen.
Lue lisää:
Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.
