Lausunnot
18.12.2009

Finanssimarkkinoilla toimivien edustajien kuuleminen

Finanssivalvonta on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa kuullakseen finanssimarkkinoilla toimivia edustajia. Keskuskauppakamari lausuu asiasta seuraavan.

Keskuskauppakamari pitää erinomaisena kehityksenä sitä, että vuodesta 2010 alkaen kuuleminen on tarkoitus järjestää ns. paneelikäytännön mukaisesti. Keskuskauppakamari osallistuu mielihyvin paneelityöskentelyyn.

Kuulemisen kohteena oleva Finanssivalvonnan strategia 2010-2012 kaipaa vielä joiltakin osin tarkistuksia. Jatkovalmistelussa voisi käyttää hyödyksi Euroopan keskeisen valvojan, Yhdistyneen kuningaskunnan Financial Services Authorityn julkaisemia tavoitteita ja hyvän sääntelyn periaatteita, joihin kuuluu muun muassa tehokkaat markkinat, valvojan kustannustehokas toiminta, markkinan kilpailukykyisyys sekä sääntelyn oikeasuhteisuuden osalta sääntelyn aiheuttamien kustannusten huomioon ottaminen.

Missio ja visio

Finanssivalvonnan strategian ensisijaisen mission on oltava tehokkaiden ja toimivien markkinoiden edistäminen. Strategiasta puuttuu kokonaan maininta siitä keskeisestä tavoitteesta, että Suomessa on kilpailukykyiset markkinat.

Arvopaperimarkkinoiden nykytila korostaa sen merkitystä, että Finanssivalvonnan strategiaan on otettava markkinoiden tehokkuus, toimivuus ja kansainvälinen kilpailukyky. Olemattomat listautumismarkkinat, pörssi-integraatio, pörssi ulkomaalainen omistus sekä vaihtoehtoisten kauppapaikkojen syntyminen ja kaupan merkittävä siirtyminen niihin asettaa Suomelle markkinapaikkana merkittäviä haasteita.

Suomen kansantaloudelle on olennaista, että Suomessa on tehokkaat ja kilpailukykyiset arvopaperimarkkinat. Jos näin ei ole, kaupankäynti saattaa keskittyä Suomen ulkopuolella oleville markkinapaikoille. Tämä puolestaan vaikeuttaisi suomalaisten yritysten varainhankintaa markkinoilta sekä heikentäisi suomalaisten sijoittajien toimintamahdollisuuksia. Kilpailukykyiset arvopaperimarkkinat myös kannustavat suomalaisia kasvuyrityksiä kehittymään pörssilistauksen suuntaan.

Koska Finanssivalvonta on alan merkittävä sääntelijä, strategiasta tulisi näkyä paremman sääntelyn periaatteiden merkitys. Maininta oikeasuhteisesta sääntelystä ei ole riittävä, vaan strategiassa on syytä nimenomaisesti viitata paremman sääntelyn periaatteisiin, joihin kuuluu muun muassa alan toimijoiden osallistuminen ja kuuleminen säännösvalmistelun varhaisessa vaiheessa samoin kuin sääntelyn aiheuttamien kustannusten huomioon ottaminen sekä ylisääntelyn purkaminen ja välttäminen. Lisäksi itsesääntelyn käyttöä tulee edistää mahdollisuuksien mukaan. Finanssivalvonnan sääntelyroolia ei pidä lisätä, sillä Suomessa alan toimijat ovat aktiivisesti ja tuloksellisesti kehittäneet itsesääntelyä.

Vision mukaan Finanssivalvonta olisi dynaaminen ja arvostettu valvoja. Tämä on hyvä visio, mutta siihen tulisi lisätä maininta Finanssivalvonnan toiminnan kustannustehokkuudesta. Koska alan toimijat kustantavat Finanssivalvonnan toiminnan, kustannustehokas toiminta on syytä kirjata strategiaan.

Visiossa mainitaan tahtotilaksi tasapuoliset kilpailuedellytykset Suomen finanssimarkkinoilla. Maininta ei ole aivan selvä. On tärkeää, että Finanssivalvonnan toiminnalla ei ole kielteisiä vaikutuksia alan toimijoiden väliseen kilpailuun. Sen sijaan alan toimijoiden välisen kilpailun edistäminen on suotavaa. Tähän sisältyy tarpeettomien markkinoille tulon tai liiketoiminnan laajentamisen esteiden välttäminen. Strategian jatkovalmistelussa kohtaa tulisi selkiyttää nämä näkökulmat huomioon ottaen.

Strategiset valinnat

Asiakirjassa esitetyistä strategisista valinnoista valvonnan riskiperusteisuuden edistäminen on oikeaan osunut. Sen osalta mainitaan, että Finanssivalvonta kertoo julkisuuteen säännöllisesti valvonnan painopistealueista ja tehdyistä valvontahavainnoista. Kohdassa ei mainita sitä, miten alan toimijoiden tietoisuutta näistä asioista lisätään. Julkisuuden kautta tieto ei välttämättä kulje riittävästi alan toimijoille. Ennen asioiden julkisuuteen kertomista koskevaa kohtaa tekstiin olisi hyvä lisätä maininta tiedonkulusta alan toimijoille. Vaikka julkisuudella on oma arvonsa, keskeistä on edistää alan hyvää toimintaa.

Strategisiin valintoihin on otettu myös asiakkaan- ja sijoittajansuojan edistäminen. Tämä on perusteltua ottaen huomioon alan tuotteiden monimutkaisuuden sekä sen, että uusia tuotteita on tulossa markkinoille pitkäaikaissäästämistä koskevan lakiuudistuksen myötä. Tekstissä mainitaan Finanssivalvonnan panostavan säästämis- ja sijoitustuotteiden tuotekehitysprosessien valvontaan. On epäselvää, kuinka tarpeellista on panostaa itse prosessien valvontaan, sillä keskeistä lienee tuotekehityksen onnistunut lopputulos, johon kuuluu muun muassa tuotteen ehtojen selkeys.

Viimeaikaisen kansainvälisen kehityksen myötä finanssialalla on ylisääntelyn uhka. Yhdeksi strategiseksi valinnaksi on otettu kansainvälisen sääntely-yhteistyön tehostaminen. On hyvä, että Suomen Finanssivalvonta on aktiivisesti mukana valvojien yhteistyössä. Vaikka Finanssivalvonta on kansainvälisesti pieni toimija, sen on kuitenkin otettava tehtäväkseen ylisääntelyn estämisen. Tässä työssä voi yhtenä näkökulmana käyttää sitä, että tehottoman valvonnan puutteita ei pidä korvata ylisääntelyllä. Finanssivalvonnan tehokkuus voi vaihdella eri maissa, eikä oikea reagointi tähän ole sääntelyn lisääminen vaan valvonnan kansainvälisen tasalaatuisuuden parantaminen.

Koska Finanssivalvonta on syntynyt kahden viranomaisen toiminnan yhdistämisellä, on perusteltua ottaa strategisiin valintoihin yhtenäiseen toimintakulttuuriin siirtyminen. On myös hyvä, että kohdan perusteluissa painotetaan osaamisen syventämistä.

Finanssivalvonnan esittämiin strategisiin valintoihin on syytä sisällyttää näkemystä siitä, miten toiminnoissa edistetään tehokkaita ja kilpailukykyisiä markkinoita.

  • Lausunnon saaja: Finanssivalvonta
  • Lausunnon päivä: 18.12.2009
  • Kirjoittaja: Leena Linnainmaa
  • Titteli: Johtaja

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.