Lausunnot
26.6.2009

Ilmailulaitoksen yhtiöittäminen

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi Ilmailulaitoksen muuttamisesta osakeyhtiöksi. Lausuntonaan Keskuskauppakamari esittää seuraavan.Lentoliikenteellä on koko Suomen elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta strateginen merkitys. Suomen lentoasemaverkostoa on tarkasteltava kokonaisuutena. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että lentoasemien kehittäminen perustuu verkostoperiaatteeseen ja siitä vastaa kustannustehokkaasti toimiva yhteisö. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä kilpailuneutraliteetin toteuttamista silloin, kun kysymys on avoimessa kilpailutilanteessa tapahtuva liiketoiminnasta, joka nykyisin toteutetaan liikelaitosmuodossa. Tavoitteena tulee olla tasapuolisten kilpailuedellytysten turvaaminen kaikille markkinaehtoisille toimijoille. Nykyisten markkinoilla olevien toimijoiden lisäksi tulee kilpailuneutraliteettia arvioitaessa ottaa huomioon myös potentiaaliset markkinoille tulijat. Julkisen sektorin toiminta ei siten saa muodostaa merkittävää markkinoille tulon estettä.Kilpailuneutraliteetin takaamiseksi Keskuskauppakamari kannattaa nykyisen Ilmailulaitoksen muuttamista osakeyhtiöksi. Yhtiöittäminen ei kuitenkaan riitä, vaan myös muilla tavoin tulee varmistaa tehokkaan kilpailun toteutuminen. Uudessa osakeyhtiössä tulee omistaja-ohjaukseen ja hyvään hallintotapaan kiinnittää erityistä huomiota. Keskuskauppakamari esittää. että uudessa osakeyhtiössä soveltuvin osin käytettäisiin 1.1.2009 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance). Näin lisättäisiin sidosryhmille annettavaa tietoa ja avoimuutta uuden osakeyhtiön harjoittamasta toiminnasta, toiminnan tavoitteista sekä vaikutuksesta markkinoihin.Korkeatasoinen omistajaohjaus ja hallinnointi edistävät omalta osaltaan markkinoiden toimivuutta. Tämä on erityisen tärkeää sen vuoksi, että uudella osakeyhtiöllä on keskeinen rooli koko suomalaisen liikennejärjestelmän kehittämisessä.Liikennejärjestelmän kehittämistä koskevat linjaukset perustuvat eduskunnan hyväksymään liikennepoliittisen selontekoon. Selonteossa on linjattu lentoasemien ylläpito ns. verkostoperiaatteen mukaisesti.Ilmailulaitoksen yhtiöittämistä koskevassa lakiesityksessä tämä todetaan perustellusti yhdeksi uuden osakeyhtiön keskeiseksi tehtäväksi. Valtiolla on siten uuteen osakeyhtiöön liittyvä vahva liikennepoliittinen intressi. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä muuta säädetä. Yhtiön hallituksen tehtävänä on edistää yhtiön ja sen osakkeenomistajien etua.Keskuskauppakamari korostaa, että uuteen osakeyhtiöön kohdistuvien erilaisten odotusten yhteensovittamiseksi tarvitaan selkeät omistajaohjausta koskevat periaatteet. Samoin uuden osakeyhtiön hallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön keskinäiset suhteet liikennejärjestelmän kehittämiseen liittyvän päätöksenteon osalta tulee määritellä etukäteen mahdollisimman selkeästi. Lakiesityksen perusteluissa olevaa mainintaa verkostoperiaatteen yhtiöoikeudellisten kysymysten varmistamisesta yhtiöjärjestyksen määräyksillä tulee selventää.Uuden osakeyhtiön yhteiskunnallinen ohjaus on tarkoitus varmistaa toimialalainsäädännöllä. Lakiesityksen perusteluissa viitataan muuhun lainsäädäntöön mm. lentoasemaverkon ja hinnoitteluperiaatteiden osalta. Yksityiskohtainen lainsäädäntö ohjaa merkittävästi uuden osakeyhtiön toimintaa. Tämän vuoksi on tärkeää, ettei muulla uutta osakeyhtiötä velvoittavalla lainsäädännöllä tehdä tyhjäksi kilpailuneutraliteetin toteutumista.Kilpailuneutraliteetin toteutumisen kannalta on olennaista se, missä määrin uusi osakeyhtiö toimii sellaisilla liiketoiminta-alueilla, joilla on tai saattaa olla markkinaehtoista toimintaa. Toiminnan painopisteenä tulee olla valtion liikennepoliittisten intressin ja erityistehtävien hoitaminen. Muun liiketoiminnan osalta lähtökohtana tulee olla kaikkien markkinaehtoisten toimijoiden mahdollisuus uuden osakeyhtiön kanssa tasapuolisin edellytyksin tarjota kaupallisia palveluja. Ristisubventioon perustuva uuden yhtiön alikatteisen liiketoiminnan rahoitus ei saa johtaa kilpailun rajoittamiseen lentoasematoimintaan liittyvässä muussa liiketoiminnassa.

  • Lausunnon saaja: Liikenne- ja viestintäministeriö
  • Lausunnon päivä: 26.6.2009
  • Kirjoittaja: Pentti Mäkinen
  • Titteli: Varatoimitusjohtaja

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.