Lausunnot
5.10.2009

Indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloajan mahdollinen jatkaminen

Valtiovarainministeriö on kirjeellään 22.9.2009 pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloajan mahdollisesta jatkamisesta.

Keskuskauppakamari katsoo, ettei lain voimassaoloa tulisi jatkaa vuoden 2009 lopussa päättyvän määräajan jälkeen. Lain talouspoliittiset vaikutukset ovat olleet oletusten varassa. Luotettavaa tutkimuksiin perustuvaa tietoa kiellon inflaatiota hillitsevistä vaikutuksista ei ole osoitettu. Osana euroaluetta Suomen talouspoliittinen toimintaympäristö on olennaisesti muuttunut. Nykyisessä tilanteessa indeksiehdon kieltoa on pidettävä talouspoliittisesti turhana.

Lailla on kielteisiä yrityksiin kohdistuvia vaikutuksia. Laki tuo yrityksille ylimääräisiä kustannuksia ja aiheuttaa tulkintaongelmia siitä, milloin lakia olisi sovellettava. Laista luopuminen tukisi osaltaan yritysten hallinnollisen taakan vähentämistä.

Laki on vaikuttanut sopimuskäytäntöihin siten, että sopimuksista on jouduttu tekemään tarpeettomasti lyhytkestoisia, jotta hintaa kyetään tarkistamaan. Lyhytaikaisten sopimusten vaihtoehtona ovat erityisen sopimuslausekkeen pohjalta käytävät hinnantarkistusta koskevat neuvottelut. Tällaisia menettelytapoja ei voida pitää tarkoituksenmukaisina. Indeksiehdon sallimisen kautta näistä yrityksille aiheutuvat lisäkustannukset voitaisiin välttää.

Huomattava osa sopimuksista on rajattu lain ulkopuolelle. Sopimukset, joissa indeksiehto on sallittu, ovat kuitenkin merkittäviä yleisen kustannustason kannalta. Oikeudellista epävarmuutta on aiheuttanut myös se, että sopimuksiin saatetaan ottaa indeksiehto ilman, että sopijapuolet ovat lainkaan tietoisia ehdon käytön kiellosta. Lain vastainen ehto on pätemätön, mitä osapuolet eivät ole sopimusta tehdessään ymmärtäneet.

  • Lausunnon saaja: Valtiovarainministeriö
  • Lausunnon päivä: 5.10.2009
  • Kirjoittaja: Pentti Mäkinen
  • Titteli: varatoimitusjohtaja

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.