Lausunnot
31.8.2009

Komission tiedonanto: moottoriajoneuvojen tuleva kilpailuoikeudellinen kehys

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa komission 22.7.2009 julkaisemasta moottoriajoneuvoalan tulevasta kilpailuoikeudellista kehystä koskevasta tiedonannosta KOM(2009) 388 lopullinen.

Keskuskauppakamari toteaa, että nykyinen moottoriajoneuvojen kauppaa, huoltoa ja varaosakauppaa koskeva asetus on ollut voimassa vuodesta 2002. Komissio esittää, että vuonna 2013 päättyvän siirtymäajan jälkeen siirryttäisiin soveltamaan yleistä ryhmäpoikkeusasetusta(2790/1999).

Keskuskauppakamari kiinnittää huomiota siihen, että sääntelyä uudistettaessa otetaan Suomen markkinoiden erityispiirteet riittävästi huomioon. Yksi keskeinen toimivan kilpailun edellytys on alueellisesti kattava ja monipuolinen tarjonta. Siirtyminen sovelta-maan yleistä ryhmäpoikkeusasetusta merkitsisi olennaista muutosta erityisesti moottoriajoneuvojen kaupan kilpailutilannetta ohjaavaa sääntelyyn.

Toimivan kilpailun varmistamiseksi on huolehdittava siitä, että valmistajien ja jälleenmyyjien markkinavoimien välillä vallitsee tasapaino, joka ei vaaranna tehokasta kilpailua. Kilpailun toimivuutta arvioitaessa on otettava huomioon muun muassa jälleenmyyjän mahdollisuus edustaa useita merkkejä, sijoittumis-oikeus, irtisanomisajat ja kilpailukieltojen pituus. Yleisen ryhmä-poikkeusasetuksen puitteissa nämä erityispiirteet voidaan vain rajoitetusti ottaa huomioon.

Keskuskauppakamari korostaa, ettei siirtyminen yleisen ryhmä-poikkeusasetuksen soveltamiseen saa heikentää moottoriajo-neuvojen kaupan markkinoiden toimintaa. Uudistuksen vaikutusten arvioimiseksi olisi tarpeen selvittää Suomen markkinoiden toimivuus nykyisen sääntelyn puitteissa ja mitkä olisivat ehdotetun muutoksen vaikutukset nimenomaan Suomen markkinoiden toimintaan.

  • Lausunnon saaja: Työ- ja elinkeinoministeriö
  • Lausunnon päivä: 31.8.2009
  • Kirjoittaja: Pentti Mäkinen
  • Titteli: varatoimitusjohtaja

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.