Lausunnot
27.11.2009

Luonnos hallituksen esitykseksi Eduskunnalle valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi

Valtiovarainministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi Eduskunnalle valtion liike-laitoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Lausuntonaan Keskuskauppakamari esittää seuraavan.

Lainsäädännön tavoitteena on kilpailuneutraliteetin turvaaminen valtion liikelaitosten ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä. Luonnos turvaa tämän tavoitteen toteutumisen määrittelemällä selkeät rajat liikelaitokselle sallitulle toiminnalle.

Olennainen osa liikelaitosten toiminnan uudistamista on liike- laitosten omistajaohjauksen kehittäminen. Luonnoksen yleisperusteluissa liikelaitosten omistajaohjaus on mainittu. Selkeyden vuoksi omistajaohjausta koskeva maininta olisi aiheellista sisällyttää myös itse lakitekstiin ja sen yksityiskohtaisiin perusteluihin.

Olisi tärkeää, että valtio linjaisi omistajapolitiikkaansa liikelaitosten osalta. Valtion tulisi omistajaohjausta määrittäessään aina huomioida olemassa oleva elinkeinotoiminta ja pyrkiä selvittämään liikelaitoksen toiminnan vaikutukset markkinatilanteeseen.

Soveltamalla soveltuvin osin esimerkiksi 1.1.2009 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) lisättäisiin sidosryhmille annettavaa tietoa ja avoimuutta valtion liikelaitosten muodossa harjoittamasta toiminnasta, toiminnan tavoitteista sekä toiminnan mahdollisista vaikutuksista markkinoihin.

  • Lausunnon saaja: Valtiovarainministeriö
  • Lausunnon päivä: 27.11.2009
  • Kirjoittaja: Pentti Mäkinen
  • Titteli: Varatoimitusjohtaja

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.