Lausunnot
26.6.2009

Varustamoliikelaitoksen yhtiöittäminen ja Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan yhtiöittäminen

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi Varustamoliikelaitoksen muuttamisesta osakeyhtiöksi sekä Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan muuttamisesta osakeyhtiöksi. Lausuntonaan Keskuskauppakamari esittää seuraavan.Keskuskauppakamari korostaa kilpailuneutraliteetin merkitystä silloin kun, kysymys on avoimessa kilpailutilanteessa tapahtuvasta liiketoiminnasta, joka nykyisin toteutetaan liikelaitosmuodossa. Tavoitteena tulee olla tasapuolisten kilpailuedellytysten turvaaminen kaikille markkinaehtoisille toimijoille. Nykyisten markkinoilla olevien toimijoiden lisäksi tulee kilpailuneutraliteettia arvioitaessa ottaa huomioon myös potentiaaliset markkinoille tulijat. Julkisen sektorin toiminta ei siten saa muodostaa merkittävää markkinoille tulon estettä.Kilpailuneutraliteetin takaamiseksi Keskuskauppakamari kannattaa nykyisen Varustamoliikelaitoksen muuttamista osakeyhtiöksi samoin kuin Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan yhtiöittämistä. Yhtiöittämisen ohella myös muilla tavoin tulee kiinnittää erityistä huomiota omistajaohjaukseen ja hyvään hallintotapaan uudessa osakeyhtiössä, jossa soveltuvin osin käytettäisiin 1.1.2009 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance). Näin lisättäisiin sidosryhmille annettavaa tietoa ja avoimuutta uuden osakeyhtiön harjoittamasta toiminnasta, toiminnan tavoitteista sekä vaikutuksesta markkinoihin. Korkeatasoinen omistajaohjaus ja hallinnointi edistävät omalta osaltaan markkinoiden toimivuutta.Keskuskauppakamari korostaa, että uusien osakeyhtiöiden kanssa samoilla markkinoilla jo toimivilla tai potentiaalisilla markkinaehtoisilla toimijoilla on oltava tasapuoliset edellytykset palveluiden tarjoamiseen.

  • Lausunnon saaja: Liikenne- ja viestintäministeriö
  • Lausunnon päivä: 26.6.2009
  • Kirjoittaja: Pentti Mäkinen
  • Titteli: Varatoimitusjohtaja

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.