Tiedotteet
16.6.2010

7 uutta AKA-kiinteistöarvioijaa

Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan 8.5.2010 järjestämän kiinteistöarvioinnin auktorisointikokeen (AKA-koe) läpäisi 7 kokelasta. Kokeen suorittaneella on oikeus käyttää AKA-nimikettä (auktorisoitu kiinteistöarvioija). Lisäksi yleisauktorisointikokeen suorittaneilla on oikeus käyttää nimikettä Keskuskauppakamarin hyväksymä kiinteistönarvioitsija (KHK).

Auktorisointeja voidaan myöntää kolmelle eri osa-alueelle; asunto-, maa- ja metsätalouskiinteistö- sekä yleisauktorisointi. Yleisauktorisointi kattaa edellä mainittujen kohteiden sekä toimitilojen lisäksi myös erityiset arviointikohteet, kuten huolto-asemat, golfkentät, laskettelukeskukset, kylpylät, hotellit sekä julkiset rakennukset (kirkot, koulut).

Uusia hyväksyttyjä yleisauktorisoituja kiinteistöarvioijia ovat:

Mikko Antila, Helsinki.
Pekka Huttunen, Espoo.
Peter Karlsson, Kirjala.
Kaisu Pienimäki, Espoo.
Juha Poutanen, Hämeenlinna.
Kaksi kokeen hyväksytysti suorittanutta eivät halunneet nimeään julkisuuteen.

AKA- ja KHK-arvioitsijat ovat kiinteistöarvioinnin asiantuntijoita, jotka suorittavat arviointityönsä puolueettomasti ja ammattitaitoisesti. AKA-arvioijia käytetään esimerkiksi vaativimpien kiinteistökauppojen yhteydessä, vakuusarvioinneissa, tilinpäätöksissä, vuokrauksissa, osituksen ja perinnönjaon yhteydessä sekä mahdollisissa riitatilanteissa. AKA-järjestelmä ei perustu lakiin.

Kiinteistörahastolaissa, kiinnitysluottopankkilaissa, arvopaperimarkkinalaissa ja sijoitusrahastolaissa on mainittu ne tilanteet, jolloin on käytettävä nimenomaan KHK-arvioitsijaa tai perusteltava muunlainen menettelynsä.

AKA- ja KHK-arvioitsijat ovat sitoutuneet noudattamaan hyvää kiinteistöarviointitapaa, kiinteistönarviointilautakunnan sääntöjä sekä lautakunnan antamia muita ohjeita ja määräyksiä. Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunta valvoo auktorisoitujen ja hyväksyttyjen arvioitsijoiden toimintaa.

Lisätiedot: Lakimies Raisa Harju, Keskuskauppakamari, puh. 09 4242 6214
Keskuskauppakamari
PL 1000, Aleksanterinkatu 17 00101 Helsinki
www.keskuskauppakamari.fi

Keskuskauppakamari auttaa yrityksiä menestymään Suomessa ja kansainvälisessä kilpailussa vaikuttamalla muun muassa lainsäädäntöön, verotukseen ja talouspolitiikkaan. Keskuskauppakamari antaa myös ohjeita ja suosituksia puolueettomana asiantuntijana, edistää hyvää arvopaperimarkkinatapaa ja myöntää ansiomerkkejä. Keskuskauppakamari kehittää ja ohjaa tavarantarkastusta sekä kiinteistöarviointia Suomessa. Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta hyväksyy ja valvoo KHT-tilintarkastajia ja KHT-yhteisöjä.

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.