Tiedotteet
19.5.2010

Eurooppa jäämässä jalkoihin maailmantalouden toipumisessa

Arviot maailmantalouden noususta ovat edelleen vahvistuneet vuoden toisella neljänneksellä, ilmenee Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja saksalaisen tutkimuslaitos Ifon tuoreesta, huhtikuun lopussa tekemästä World Economic Survey –suhdannekyselystä.

– Maailmantalouden toipuminen perustuu yhä vahvemmin Aasian, mutta myös Pohjois-Amerikan talouden piristymiseen, sanoo Keskuskauppakamarin ekonomisti, ICC:n kansainvälisen ekonomistityöryhmän jäsen Maarit Lindström.

– Eurooppa uhkaa jäädä maailmantaloudessa Aasian ja Pohjois-Amerikan jalkoihin, arvioi Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori. Vientivetoiselle Suomelle halventuva euro voi antaa positiivista potkua.

IFO:n maailmantalouden indikaattori vahvistui vuoden 2010 toisella neljänneksellä. Suhdanneindikaattorin arvo on nyt 104.1 pistettä, kun se tammikuussa oli 99,5 pistettä (2005=100). Luku ylittää jo pitkän aikavälin (1994-2009) keskiarvon (96.9). Taloustilanne parantunut erityisesti Aasiassa, mutta myös Pohjois-Amerikassa indikaattorin arvo on noussut jo hieman pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolelle. Läntisessä Euroopassa tilanne on sen sijaan aiempaan verrattuna varsin muuttumaton, eikä pitkän aikavälin keskiarvoa ole saavutettu.

Velkasopeutuskriisi varjostaa kasvun oraita euroalueella

Euroalueen maissa talouden nykytila arvioidaan vieläkin varsin epäsuotuisaksi. Parhaimmat arviot nykytilanteesta tulevat Saksasta ja Slovakiasta, heikoimmat puolestaan Kreikasta, Irlannista, Espanjasta ja Portugalista sekä Italiasta. Seuraavaa kuutta kuukautta koskevat odotukset ovat euroalueella lähes kaikissa maissa kuitenkin positiiviset lukuun ottamatta Kreikkaa, Espanjaa ja Portugalia, jossa talouden alamäen arvioidaan vielä jatkuvan. – Eurooppa kohtaa nyt yhä selkeämmin kasvun ja globaalin kilpailun haasteet. Velkakriisin hoito tarkoittaa julkisten menojen, myös infrastruktuuri-investointien, kasvuvaran supistumista ja monien verojen korotuksia. Julkisesta sektorista ei ole loputtomiin suhdanteiden pelastajaksi vaan katseet kääntyvät eurooppalaiseen kustannuskilpailukyyn ja elinkeinorakenteen muutoksiin, joista olisi nyt saatava uutta potkua irti, sanoo Keskuskauppakamarin ekonomisti, ICC:n kansainvälisen ekonomistityöryhmän jäsen Maarit Lindström.

Halpa euro ”elvyttää” Suomen vientiä

Taantuman nopeuttama maailmantalouden rakennemuutos tuntuu nyt erityisen rajusti Euroopassa, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori. Euroalueen sisäiset vaikeudet ovat turha lisätaakka taantumasta toipuvalla Euroopalle. Eurooppalaiset markkinat ovat yhä selvemmin pirstaloitumassa hyviin ja huonoihin kansantalouksiin. Uhkakuvista huolimatta Suomelle tämä voi olla mahdollisuus, muistuttaa Vuori. Halventuva euro tarjoaa nyt vetoapua vientivetoisen Suomen toipumiselle. Nyt on aika vallata markkinoita ja kehittää määrätietoisesti tuottavuutta sekä globaalia kilpailukykyä.

World Economic Survey 2/2010 -kyselyyn vastanneet asiantuntijat ja yritysjohtajat arvioivat vuodelle 2010 maailmanlaajuisesti korkeampaa inflaatiota verrattuna viime vuoteen (3,1% vs. 2,5%). Myös korkojen (sekä lyhyet että pitkät korot) ennakoidaan nousevan lähitulevaisuudessa. Päävaluutat, euro, Yhdysvaltain dollari, Japanin jeni ja Englannin punta arvioidaan nyt keskimäärin tasapainoisesti arvostetuiksi.

Lisätiedot:
ekonomisti Maarit Lindström, Keskuskauppakamari, 040 531 8262
maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi, 050 553 5319

World Economic Survey julkaistaan maailmanlaajuisesti 19.5.2010 klo 10.00 GMT, osoitteessa: www.ifo.de ”World Economic Survey” ja www.iccwbo.org . WES-suhdannekysely on tehty yhteistyössä Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja Euroopan komission kanssa. Kyselyyn vastasi 1154 yritys- ja talousasiantuntijaa 110 maasta huhtikuussa 2010.

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.