Tiedotteet
7.10.2009

Kauppakamari Forum 2009: Vain kasvu nostaa Suomen kuilun yli

- Vain vahvalla ja kestävällä talouskasvulla voidaan ratkaista ne vakavat ongelmat, joita taantuma aiheuttaa niin kuluttajille, yrityksille, finanssisektorille, kunnille kuin valtiollekin. Tästä talouden syöksystä ei selvitä säästämällä eikä lainaamalla, vain kasvu nostaa Suomen kuilun yli, varoitti Keskuskauppakamarin puheenjohtaja, toimitusjohtaja Hannu Penttilä Kauppakamari Forumissa.

Talouden supistuminen ei ole mikään luonnonilmiö, johon on alistuttava ja sopeuduttava. Talouden kääntäminen kasvuun on mahdollista – ja välttämätöntä. Nyt on toteutettava suomalaisten päätösvallassa olevat toimet, joilla vapautetaan talouden kasvuvoimat.

Kansantalouden luutumat ovat kaikkien talouspäättäjien tiedossa

Kansainvälistymisen hitauden, julkisen sektorin alhaisen tuottavuuden sekä Suomen näköalattoman energiapolitiikan osalta on saatava aikaan suuria muutoksia, mikäli Suomen on mieli olla iskussa myös tulevina vuosina, painotti Hannu Penttilä.Suomi on yksi Euroopan unionin vähiten kansainvälistyneistä jäsenmaista. Ikärakenteeltaan EU:n toiseksi nopeimmin vanheneva kansakunta, joka aikoo perustaa hyvinvointinsa tietoon ja osaamiseen, ei voi käpertyä sisäänpäin, niin kuin Suomi tekee.Suomi on saatava ulkomaisten osaajien ja ulkomaisten investoijien silmissä kiinnostavaksi maaksi, jonne on kannattavaa sijoittaa ja jossa on hyvä opiskella ja oppia, asua ja tehdä työtä. Se edellyttää suurta asennemuutosta sekä määrätietoisia käytännön toimia erityisesti koulutuksessa ja verotuksessa. Erityisen tärkeää on Suomen ja Venäjän luonteva kanssakäyminen yhteiskunnallisen toiminnan kaikilla sektoreilla.

Vahvan kunnallisen itsehallinnon takia kuntauudistukset jäävät lähtökuoppiinsa

Kunnat ovat kansalaisten ja myös yritysten näkökulmasta etulinjan toimijoita, joille lankeaa päävastuu niin peruspalveluista kuin yrityksen välittömän toimintaympäristön kilpailukyvystäkin. Liian usein kuntasektorin uudistukset ovat jääneet puolitiehen, jos ovat ehtineet edes sinne saakka. Kuntarakenteen ajanmukaistaminen etenee liian hitaasti ja PARAS-hankkeessa koetaan ilmeisesti seuraava häikäisevä tappio.Kuntia on vahvistettava yhdistämällä niitä viivyttelemättä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Mikäli kunnat eivät pysty siihen, valtiovallan on pystyttävä.- Suomessa on Euroopan vahvimpiin kuuluva kunnallinen itsehallinto. On vakavasti pohdittava sitä, olisiko kunnallista itsehallintoa heikennettävä siltä osin, kuin se on muodostunut koko sektorin välttämättömän ajanmukaistumisen esteeksi ja julkisen sektorin tuottavuuden noston jarruksi. Aivan erityislaatuinen on pääkaupunkiseudun tilanne. - Itse näen metropolialueen kuntien yhdistymisen ainoana oikeana ratkaisuna. Poliittisten päättäjien olisi viimeistään rahojen loppuessa syytä herätä toimintaan tässä asiassa, sanoi Hannu Penttilä.

Ajaako näköalaton energiapolitiikka perustuotannon pois Suomesta?Keskuskauppakamarin keväällä julkaisemassa ”Ulos talouskriisistä” -selvityksessä energiahuolto nousi yritysjohtajien suureksi huolenaiheeksi. Epävarmuus kohtuuhintaisen energian, erityisesti sähköenergian, saatavuudesta nähtiin myös yhtenä syynä perustuotannon voimakkaaseen supistumiseen ja siirtymiseen muualle.Maa, jonka ilmastolliset olosuhteet, suuret etäisyydet ja tuotantorakenne edellyttävät erityisen hyvää ja uskottavaa energiahuoltoa on myös sitoutunut hiilidioksidipäästöjen merkittävään supistamiseen. Tähän yhtälöön sopivat huonosti vesivoiman sekä ydinvoiman lisärakentamisen perusteeton vaikeuttaminen ja koko suomalaisen energiapolitiikan hämmentävä näköalattomuus.

- Nyt on oikea aika toteuttaa Suomen kilpailukyvyn edellyttämät uudistukset ja kääntää Suomen talous kasvuun, painotti puheenjohtaja Hannu Penttilä.

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.