Tiedotteet
23.9.2009

Keskuskauppakamarin Suuri Veropäivä: Suhdanneherkkä verojärjestelmä osin verotulojen romahduksen takana

- Suomen ennätysmäisen velkaantumisen takana on yritysverojen vähentyminen. Suomessa pitäisi ottaa käyttöön tappioiden vähentämisessä ns. carry back –järjestelmä, jossa tappiot voidaan vähentää myös edellisten vuosien voitoista. Tällöin verotulokertymä olisi nykyistä tasaisempi ja toisaalta yritysten maksukykyisyys paranisi huonoina aikoina, painotti varatoimitusjohtaja Pauli K Mattila Keskuskauppakamarin Suuressa Veropäivässä.

Suomen valtio velkaantuu ennätystahtia. Ensi vuonna valtio ottaa lisää velkaa yli 13 miljardia euroa. Velkaantumisen takana ei ole niinkään menojen kasvu, vaan verotulojen romahdus. Euromääräisesti ja myös suhteellisesti suurin romahdus johtuu yritysverojen vähentymisestä. Syy yritysten maksamien verojen romahdukseen on yritysten huonossa kannattavuudessa. Aikaisemmin yrityksillä oli verotuksessaan runsaasti erilaisia tilinpäätöksen järjestelyeriä, joilla tulosta voitiin tasata hyvien ja huonojen vuosien välillä. Nyt näitä eriä ei enää juurikaan ole jäljellä, mikä osaltaan selittää laman dramaattiset vaikutukset verotuloihin.

- Pyrkimystä laajaan veropohjaan ja kohtuullisiin verokantoihin voidaan kaikesta huolimatta pitää edelleen kannatettavana. Jos verotulot romahtivat laman vuoksi nopeasti, niin parempien aikojen koittaessa tällainen järjestelmä korjaa nopeasti virheensä, arvioi varatoimitusjohtaja Pauli K Mattila.

Verotulojen nopea kasvu ei kuitenkaan ala ehkä ihan odotetulla tavalla, koska yrityksille vahvistetaan lamavuosilta suuria tappioita, jotka voidaan vähentää tulevien vuosien voitoista.

Carry back –järjestelmä johtaisi tasaisempaan verotulokertymään

Pahojen lamavuosien tappiot syövät myöhempien hyvien vuosien verotuloja. Suomessakin pitäisi monien muiden maiden ohella ottaa käyttöön tappioiden vähentämisessä ns. carry back –järjestelmä, jossa tappiot voidaan vähentää myös edellisten vuosien voitoista. Muutos ei johtaisi kokonaisverokertymän pienentymiseen, mutta Mattilan mielestä kyllä nykyistä tasaisempaan verotulokertymään, minkä lisäksi se parantaisi huonoina aikoina yritysten maksukykyisyyttä.

Rahoitusjärjestelyjen verokysymykset nyt hyvin ajankohtaisia

Taloudellisessa taantumassa rahoitusjärjestelyjen veroseuraamukset kannattaa selvittää huolella ikävien yllätysten välttämiseksi.- Korot ovat yrityksille laajasti verovähennyskelpoisia eikä tähän ainakaan lähiaikoina näyttäisi tulevan muutosta. Sen sijaan luottotappioiden vähennyskelpoisuudelle on asetettu tiukat edellytykset verrattuna kirjanpitoon. Myös verotuksen ja IFRS:n yhteensovittaminen on vielä puutteellista monien rahoitusvälineiden osalta, luettelee Keskuskauppakamarin osastopäällikkö Tomi Viitala rahoitusjärjestelyissä huomioon otettavia seikkoja.Kansainvälisesti toimiville yrityksille korkojen vähennyskelpoisuuden rajoitukset eri valtioissa merkitsevät riskiä kahdenkertaisesta verotuksesta.

- Kansainvälisessä toiminnassa kaksinkertaisen verotuksen riski on todellinen.

Kun valtiot ovat erimielisiä esimerkiksi vähennyskelpoisen koron määrästä, verovelvollisella ei juuri ole nopeata ja läpinäkyvää keinoa saada asiaan ratkaisua. Valtioiden väliset neuvottelut verotulojen jaosta ovat hitaita ja mahdollisuudet seurata ja osallistua neuvotteluihin rajoitettuja, harmittelee Tomi Viitala.

Lisätietoja: varatoimitusjohtaja Pauli K Mattila, puh. 0500 435 702 ja osastopäällikkö Tomi Viitala, puh. 045 7731 2025

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.