Tiedotteet
8.6.2010

Keskuskauppakamarin selvitys:

"Pohjoisen aika on tullut"

Viron eurojäsenyys vuoden 2011 alussa luo pohjaa tiivistyvälle integraatiolle pohjoisessa. Ruotsin ja Tanskan tuleminen mukaan euroon olisi suomalaisten yritysten ja kansalaisten kannalta hyvä asia. Suomen on otettava vahva ote pohjoisen EU-integraation tiivistämisessä, painottaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

Keskuskauppakamarin selvitys ”Pohjoisen EU-integraation näköalat” painottaa, että Ruotsin ja Tanskan EMU-jäsenyys on yhä tärkeä pitkän ajan tavoite, jota ei saa unohtaa huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Tällä hetkellä Itämeren alueella on käytössä yhteensä 11 valuuttaa. ”Tällaiseen sekamelskaan emme saa tyytyä,” Penttilä toteaa.

ETLAn tutkimusjohtaja Markku Kotilainen korostaa, että tiivistyvä pohjoinen integraatio tarjoaisi nykyistä runsaampia ja tehokkaampia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Valuutanvaihtokustannukset ja valuuttariskit alueen sisäisessä kaupassa vähenisivät. Vertailukelpoisuus maiden välillä lisääntyisi. Euroalueen laajentuminen pohjoisessa vakauttaisi Suomen kilpailukykyä.

Selvitystä kommentoinut maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ehdottaa, että Pohjoismaat muodostaisivat pilottialueen toimiville sisämarkkinoille. Hänen mukaansa tähän päästäisiin kolmen kohdan ohjelmalla. Ensiksi, EU:n direktiivejä on pantava voimaan yhteisesti siten, ettei uusia esteitä muodostu. Toiseksi, Pohjolassa on toteutettava tutkimuksen vapaa liikkuvuus; tutkimus- ja kehitysvarojen tulee olla saatavilla kaikille alueen tutkijoille ja yrityksille. Kolmanneksi on edettävä ”pragmaattisen verokoordinaation” tietä. Ensivaiheessa tämä tarkoittaa ympäristö- ja autoverotuksen harmonisointia.

Nyt on politiikan aika

Johtaja Esko Antolan (Centrum Balticum) mukaan Itämerestä on tullut Euroopan ”makroalueellistumisen pilotti”, jota nyt tutkitaan tarkkaan eri puolilla Eurooppaa. Pilottialueen asema antaisi Itämeren maille mahdollisuuden antaa panoksensa Euroopan tulevaan kehitykseen. Suomen tulisi ottaa johtajuus EU:n pohjoisen politiikan kehittämisessä ja toteuttamisessa, sanoo Esko Antola.

Itämeri-strategiassa ja erilaisissa huippukokouksissa on otettu ja annettu sitoumuksia. Niiden lunastamisen aika on nyt. Tarvitaan nopeasti poliittista painetta, joka edistää sitoutumisten toimeenpanoa.

Alueella toimivat lukuisat instituutiot ja rakenteet tulisi uudistaa ja valjastaa yhteistyön tiivistämiseen ja sitouttamiseen. Toimeenpanon edistäminen jää alueen kuuden pienen EU-maan tehtäväksi. Ensimmäisenä askeleena ne voisivat kiinteyttää yhteistyötään pohjoismaisten ja Baltian maiden parlamenttien ja hallitusten välisten jo olemassa olevien instituutioiden välillä. Ne sitoisivat yhteistyöhön myös Islannin ja Norjan.

Mutta tämä edellyttää johtajuutta. Juuri nyt johtajuudesta ei ole merkkejä näkyvissä. Seuraavan askeleen ottamisessa pohjoisen EU:n politiikassa Suomelle avautuisi suuri vaikuttamisen mahdollisuus lähiympäristön taloudellisessa ja poliittisessa kehityksessä.

Pohjoisen EU-integraation näköalat -raportti (selattavana digijulkaisuna)
Pohjoinen EU-integraatio -kalvosarja 8.6.2010, Keskuskauppakamari (PDF, 127 Kt)
Pohjoinen EU-integraatio -kalvosarja 8.6.2010 ETLA (PDF, 101 Kt)
Pohjoisen EU-integraation näköalat - Astrid Thorsin kommentit (PDF, 12 Kt)
Pohjoisen EU-integraation näköalat - Esko Antolan kommentit (PDF, 16 Kt)

Keskuskauppakamari tilasi ETLAlta selvityksen Baltian maiden ja Pohjoismaiden taloudellisen integraation tiivistämisen vaikutuksista. Raportti julkaistiin 8.6.2010. ETLAn kirjoittajat olivat Markku Kotilainen, Kari Alho ja Nuutti Nikula.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, 050-3662395,
johtaja Jukka Kero, 050-5480231,
tutkimusjohtaja Markku Kotilainen, ETLA, 09-60990206,
erityisavustaja Corinna Tammenmaa,050 456 0808 ja
johtaja Esko Antola, 020 7751 341.

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.