Tiedotteet
19.8.2009

World Economic Survey 3 / 2009: Maailmantalouden käänne käsillä

Länsi-Euroopan ja USA:n taloudessa on tapahtumassa käänne suotuisampaan suuntaan syksyllä 2009. Talouden kehitystä varjostaa kuitenkin huoli kasvavasta työttömyydestä, elvytysvaikutusten hiipumisesta sekä raaka-aineiden hintojen kehityksestä. Näin ollen takapakkia toipumiselle voi tulla.

- Suomen kannalta ilahduttavaa ovat positiiviset Ifo-uutiset keskeisistä kauppakumppanimaista, kuten Saksasta, Venäjältä, Kiinasta ja USA:sta, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori.

Suomalaisyritystenkin olisi nyt ennakkoluulottomasti haettava uusia liiketoimintamahdollisuuksia elpyviltä markkinoilta, muistuttavat Lindström ja Vuori.Heinäkuussa tehdyn kyselyn perusteella yritysjohtajat näkevät tämän hetkisen taloustilanteen edelleen vaikeana, mutta suhdanneodotukset seuraavalle 6 kuukaudelle ovat entistä toiveikkaampia. Suhdanneindikaattorin arvo on nyt 78.7 pistettä, kun se toukokuussa oli 64.4 pistettä ja tammikuussa vain 50.1 pistettä (1995=100).

Luku on kuitenkin vielä kaukana pitkän aikavälin (1991-2008) keskiarvosta 96.4.Suhdanneindikaattorin arvo on noussut kaikilla päämarkkina-alueilla: Aasiassa, Yhdysvalloissa, läntisessä Euroopassa, Tyynenmeren alueella, Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Odotukset seuraavan kuuden kuukauden kehityksestä ovat nousseet Suomen kannalta keskeisillä markkina-alueilla, jopa Venäjällä. Sen sijaan itäisessä Euroopassa talouden kehitys nähdään edelleen varsin synkkänä.Inflaatio-odotukset ovat globaalisti maltilliset (2,5%) eikä deflaation riskiä nähdä suurena. Lyhyiden korkojen oletetaan pysyvän alhaisena, mutta pitkien korkojen odotetaan vähitellen nousevan. Euroa pidetään lievästi yliarvostettuna suhteessa dollariin ja jeniin.

Talous heikkenee useissa Itä-Euroopan maissa syksyllä

Elvytyspakettien ja poikkeuksellisten rahapolitiikan turvin talouden taantumaa on onnistuttu hillitsemään Aasiassa sekä läntisissä teollisuusmaissa Euroopassa ja Amerikassa, sanoo ekonomisti Lindström.

- Sen sijaan itäisen Euroopan ja Baltian tilanne on edelleen erittäin vaikea. Elvytystoimia ei ole näissä maissa pystytty toteuttamaan. Taloustilanne heikkenee vuoden 2009 toisella puoliskolla useimmissa Itä-Euroopan maissa. Talouden vakautumista on odotettavissa esimerkiksi Tsekin tasavallassa sekä alueen euromaissa Sloveniassa ja Slovakiassa sekä vähäisemmässä määrin Puolassa, sanoo Lindström.- Puolaa talouskriisi ei ole kolhinut niin voimakkaasti kuin monia muita Itä-Euroopan maita, sillä maan kotimarkkinoiden suuri suhteellinen koko ja verrattain pieni vientiosuus on hillinnyt globaalin talouskriisin vaikutuksia.

Protektionismin uhka varjostaa Suomen talouden kehitystä

- Suomen talouden kannalta olennainen huoli talouden protektionismista ja markkinoiden jakautumisesta kauppablokkeihin on yhä olemassa, muistuttaa maajohtaja Vuori. Valtioiden aktiivinen rooli markkinoilla on lisännyt myös lahjonnan riskiä, toteaa Vuori ICC-Ifo-selvityksen erityiskysymykseen viitaten.

Yritysjohtajat kokevat erityisesti Venäjän markkinat riskialttiina, koska maan talouden rakenteelliset uudistukset ovat yhä toteuttamatta, lahjonta kasvussa ja öljyn hinta alhaalla. Venäjän WTO-jäsenyyteen liittyvä jahkailu ei ole omiaan vahvistamaan maan mainetta ulkomaisten investoijien silmissä, arvioi Vuori.

Lisätiedot:ekonomisti Maarit Lindström, Keskuskauppakamari, Member of ICC Corporate Advisory Group, 040 531 8262

maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi, 050 553 5319

World Economic Survey julkaistaan maailmanlaajuisesti 19.8.2009 klo 10.00 GMT, osoitteessa: www.ifo.de ”World Economic Survey”. WES-suhdannekysely on tehty yhteistyössä Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja Euroopan komission kanssa. Kyselyyn vastasi 1049 yritys- ja talousasiantuntijaa 92 maasta heinäkuussa 2009.

Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.