AKA antaa puolueettoman arvion kiinteistöstä
Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA) on Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan hyväksymä asiantuntija, joka kykenee puolueettomasti ja ammattitaitoisesti arvioimaan kiinteistöjä. Auktorisoitu kiinteistöarvioija määrittää tietyn toimeksiannon perusteella kiinteistön arvon ja laatii tästä kirjallisen arviolausunnon. AKA:lla on arviointitehtäviin soveltuva korkeakoulututkinto tai muu hyväksyttäväksi katsottava koulutus sekä lisäksi vähintään kolmesta viiteen vuoteen työkokemusta arviointialalta. Lisäksi AKAt ovat osoittaneet pätevyytensä suorittamalla vaativan AKA-kokeen hyväksytysti.
AKAt ovat sitoutuneet noudattamaan kiinteistönarviointilautakunnan sääntöjä, lautakunnan antamia muita ohjeita ja määräyksiä sekä Hyvää kiinteistöarviointitapaa. Toimintaa ohjeistaa myös kansainvälinen arviointistandardi.
Kiinteistöarvioinnin auktorisointi voidaan tällä hetkellä myöntää kolmessa eri osa-alueessa: asunto-, maa- ja metsätalouskiinteistö- sekä yleisauktorisointina. Yleisauktorisointi kattaa muiden osa-alueiden arviointien lisäksi myös erityiskohteet, kuten hotellit ja golf-kentät. Samalle henkilölle voidaan myöntää auktorisointi useampaan osa-alueeseen. Auktorisoinnista vastaa Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunta.
Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunta huolehtii kiinteistöarvioijien auktorisoinnista ja auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) toiminnan valvonnasta. Kiinteistönarviointilautakunnan alaisuudessa ja sen nimeäminä toimii kaksi jaostoa.
Auktorisointijaosto vastaa auktorisointikokeiden (AKA-koe) järjestämisestä, kokeeseen hyväksymisestä ja kokeiden arvostelemisesta. Valvontajaosto puolestaan valvoo auktorisoitujen toimintaa sekä käsittelee auktorisoituja kiinteistöarvioijia koskevat valitukset.
Auktorisointijaoston kokoonpano:
Puheenjohtaja
Property Director Pekka Huttunen (AKA), Aberdeen Property Investors Finland Oy
Jäsenet
Maaoikeusinsinööri Jukka Lahtinen (AKA), Kanta-Hämeen käräjäoikeus
Arviointipäällikkö Jyrki Halomo (AKA), Ovenia Oy
Maanmittausinsinööri Taru Järvinen (AKA), LKV Kauko Koskinen Oy
Sihteeri
Lakimies Raisa Harju, Keskuskauppakamari
Valvontajaoston kokoonpano
Puheenjohtaja
Ekonomi Tapani Väljä, AG-Partners Corporate Finance Oy
Jäsenet
Asianajaja, varatuomari, OTL Marko Wainio, Bird & Bird
Toimitusjohtaja, kiinteistönvälittäjä Lauri Pasanen (AKA), Saarijärven Kiinteistönvälitys Oy Lkv
Yli-insinööri Hannu Aarnio, TKK, Kiinteistöopin laboratorio
Johtaja Hanna Kaleva, KTI Kiinteistötieto Oy
Sihteeri
Lakimies Raisa Harju, Keskuskauppakamari
Lisätietoja:
lakimies Raisa Harju, 09 42426214
lakiasiain assistentti Mari Virta, 09 42426262
tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@chamber.fi
Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.
