Tietoa historiasta ja toiminnasta

Merirosvoja ja muita kaupan esteitä

Kirjoittaja: Toimitusjohtaja Kari Jalas, Keskuskauppakamari
Artikkeli on julkaistu OP-ryhmän Chydenius -talousjulkaisussa 2/2005

Kauppakamarijärjestö syntyi uuden ajan alussa turvaamaan kauppiaitten elinkeinoa sen ajan uhkatekijöiltä ja vitsauksilta. Uhat ovat nyt toiset, mutta kauppakamarien perustehtävä on entinen: elinkeinoelämän toimintaedellytysten ja kaupan vapauden turvaaminen yhdentyvillä markkinoilla.

Hansakaupunki Hampurin ulkomaankauppaan kohdistui 1600-luvun alkupuolella yksi uhka ylitse muiden: merirosvous. Tuottavat kauppareitit Espanjaan, Portugaliin ja Afrikan etelärannikolle oli kyettävä pitämään auki ja laivojen miehistöjen sekä lastin turvallisuus taattava. Kun kaupungin viranomaisten toimet eivät olleet riittäviä merirosvouksen pitämiseksi kurissa, kauppiaat päättivät varustaa itse sotalaivoja saattueiden suojaksi. Kauppiaitten järjestö onnistui siinä missä viranomaiset olivat epäonnistuneet. Kaupan turvaamiseksi vuonna 1665 perustettu kauppayhdistys nimettiin kaksisataa vuotta myöhemmin Hampurin kauppakamariksi. Ensimmäinen varsinainen kauppakamari aloitti toimintansa Ranskassa Marseillessa vuonna 1599.

Pakollista, mutta tehokasta ja demokraattista

Saksan kauppakamarijärjestö on malliesimerkki yritysten pakkojäsenyyteen perustuvasta Public Law –kauppakamarista. Julkinen asema ja 3,6 miljoonaa jäsentä takaavat kauppakamarille vahvan aseman elinkeinoelämän valtakunnallisena ja alueellisena edunvalvojana sekä yritysten tarvitsemien neuvonta- koulutus- ja kehittämispalvelujen tuottajana. Saksan kauppakamarijärjestöön kuuluu myös maailmanlaajuinen ulkomaankauppakamareiden verkko, jonka yhtenä solmukohtana on Helsingissä toimiva Saksalais-suomalainen kauppakamari.

Brysselissä sijaitsevan Euroopan kauppakamarijärjestön Eurochambresin

43:sta kansallisesta jäsenjärjestöstä 18 perustuu Public Law –järjestelmään. Niissä yritysten pakkojäsenyyden vastapainona on kauppakamareiden velvollisuus vastata tiettyjen yrityselämää tukevien palvelujen tuottamisesta valtiovallan kanssa sovitulla tavalla.

Pakkojäsenyysmaihin kuuluu myös Ranska. Eurooppalaisen kauppakamarijärjestön lasketaan saaneen alkunsa Välimeren satamakaupungissa Marseilles’ssa vuonna 1599. Kuusi vuotta sitten Marseilles’ssa vietettiin kauppakamarijärjestön 400-vuotisjuhlia.

Kauppakamarit näkyvät kaikkialla Ranskassa. Laskeutuessaan Nizzan lentokentälle matkailija ei voi välttyä huomaamasta Nice Côte d’Azurin kauppakamarin ystävällistä seinänkokoista tervetulotoivotusta. Toivotuksella on vankka tausta: kauppakamari tiettävästi omistaa koko lentokentän. Vieraillessaan Keskuskauppakamarissa Pariisin kauppakamarin johto asetti heti avaussanoissaan mittasuhteet järjestykseen toteamalla, että heidän vuotuinen tulo- ja menoarvionsa on monikymmenkertainen koko Suomen kauppakamarijärjestön budjettiin verrattuna. Ja kyseessä oli siis vain yksi Ranskan 160 kauppakamarista.

Muut Euroopan unionin Public Law –maat ovat Itävalta, Kreikka, Italia, Luxemburg, Hollanti, Slovakia, Slovenia ja Espanja. Tähän järjestelmään kuuluvat myös viisi Länsi-Balkanin maata, Valko-Venäjä ja Moldova sekä Turkki.

Public Law –järjestelmä on aika ajoin saanut erityisesti Saksassa osakseen arvostelua, myös elinkeinoelämän omasta piiristä yritysten pakkojäsenyyden vuoksi. Edellisen liittokanslerin aikana lehtiotsikoista voitiin lukea kissan kokoisin kirjaimin kehotus: ”Helmut – kukista kamarit! Lainsäädännön tarkistusten jälkeen arvostelu on vaimentunut. Kunkin kauppakamarin jäsenistö päättää demokraattisessa järjestyksessä kauppakamarinsa asioista, myös jäsenmaksuista. Pienimmät yritysjäsenet on kokonaan vapautettu maksuista, mutta heillä on päätöksenteossa yksi ääni siinä kuin suuryhtiönkin edustajalla.

Kauppakamarien toimipisteverkko kattaa koko maan. Palvelutarjonta on selkeästi määritelty ja palvelutuotanto järjestetty saksalaisella tehokkuudella. Yrityksille Saksan 81 alueellista kauppakamaria ovat luonnollinen tukikohta ja kumppani monissa yrityksen kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Markkinatalouden ja kilpailun ehdoin

Enemmistö EU-maiden kauppakamarijärjestöistä perustuu yritysten vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Kaikissa pohjoismaissa, Baltian maissa, Puolassa, Tsekin tasavallassa, Unkarissa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa sekä Portugalissa, Kyproksella ja Maltalla on tällainen Privat Law – aseman omaava kauppakamarijärjestö. Nämä kauppakamarit toimivat pääosin markkinatalouden ehdoilla. Kyky tehokkaaseen valtakunnalliseen ja paikalliseen elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseen sekä kilpailukykyinen palvelutarjonta takaavat jäsenistön tyytyväisyyden ja sen myötä riittävät jäsenmaksu- ja palvelutulot. Kauppakamareiden on järjestettävä toimintansa ja kehitettävä palvelujaan siten, että ne kykenevät tuottamaan riittävästi lisäarvoa jäsenyrityksilleen.

Suomen kauppakamarijärjestö jatkaa vuodesta 1881 pidettyjen kauppiaskokouksien työtä. Ensimmäinen kauppakamariasetus annettiin vuonna 1917. Asetuksen allekirjoittajana oli itse Aleksandr Fjodorovits Kerenski, väliaikaisen hallituksen pääministeri. Samana vuonna perustettiin Helsingin kauppakamari. Keskuskauppakamarin perustaminen lykkääntyi epävakaissa oloissa heinäkuulle 1918.

Suomalainen malli

Suomen uuden perustuslain tultua voimaan vuonna 2000 myös kauppakamareiden toiminnan laillinen perusta oli arvioitava uudelleen. Kauppakamarilaki tuli voimaan vuoden 2003 alusta. Lain mukaan kauppakamari kehittää toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sekä hoitaa sille säädettyjä ja määrättyjä julkisia tehtäviä. Keskuskauppakamari toimii kauppakamareiden yhteiselimenä, kehittää koko maassa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja hoitaa sille säädettyjä julkisia tehtäviä.

Erityinen Kauppakamarilaki katsottiin tarpeelliseksi kauppakamarijärjestölle määrättyjen julkisten tehtävien vuoksi. Tilintarkastajien auktorisointi ja valvonta, osakeyhtiölaissa säädettyjen välimiesten asettaminen ja monet muut lailla annetut tehtävät merkitsevät sitä, että kauppakamarijärjestö käyttää julkista valtaa, jonka perustan on oltava selkeä. Julkista rahoitusta suomalaiset kauppakamarit eivät saa, toisin kuin eräät muut Private Law –kauppakamarit.

Suomalaisten kauppakamarien ja Keskuskauppakamarin lakisääteisenä tehtävänä on Suomen elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäminen. Talouspolitiikka, veropolitiikka ja yritysten fyysinen ja lainsäädännöllinen ympäristö on pidettävä jatkuvasti kansainvälisesti kilpailukykyisenä. Suomen on kyettävä tarjoamaan yrityksille hyvä sijaintipaikka toimia maailmanlaajuisilla markkinoilla. Tämä edellyttää korkeaa teknologiaa ja osaavaa työvoimaa, hyviä liikenneyhteyksiä, luotettavaa energiahuoltoa sekä moninaista arjen turvaa yrityksille ja niiden henkilöstölle.

Talouden vapaus on aina uhattuna

Tärkeintä suomalaisille yrityksille on kuitenkin mahdollisimman esteetön pääsy maailman suurille markkinoille, myyjänä, ostajana ja sijoittajana. Hansa kauppareittien verkon laajentumista vastaa nykymaailmassa talouksien yhdentyminen. Kaupan esteet ovat nykyajan merirosvoja. Kauppakamarijärjestön tärkeänä tehtävänä on kaupan esteiden raivaaminen.

Pariisissa vuonna 1920 perustettu Kansainvälinen kauppakamari ICC edustaa kansallisine komiteoineen maailmanlaajuisesti yli 11 000 kauppakamaria. ICC on elinkeinoelämän vapauden globaali puolestapuhuja ja kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n ja WTO:n tärkeä yhteistyökumppani. ICC:n Suomen osasto toimii Keskuskauppakamarin toimiston yhteydessä ja tiiviissä yhteistyössä Suomen kauppakamarijärjestön kanssa.

Suomi on Euroopan unionin jäsen, Venäjän rajanaapuri ja Itämerivaltio. Nämä tosiasiat määrittävät myös suomalaisen kauppakamarijärjestön kansainvälisen työn sisällön ja painopisteet.

Itämeren haave

Ajatus vauraasta Itämeren talousalueesta on kiehtova. Se tarjoaisi suomalaisille yrityksille paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Yhtenäistä Itämeren talousaluetta ei kuitenkaan ole eikä tulekaan, ellei sen aikaansaamiseksi olla valmiita suuriin muutoksiin. Näitä muutoksia ajaa erityisesti vuonna 1992 perustettu BCCA. Järjestöön kuuluu 50 kauppakamaria kymmenestä Itämeren alueen kehittämisestä kiinnostuneesta maasta: Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Norjasta, Ruotsista, Saksasta, Suomesta, Tanskasta, Virosta ja Venäjältä.

Itämeren talousalueeseen luetaan yhdeksän maata kokonaan sekä osa Saksaa ja Venäjää. Näin määritellyllä alueella asuu yli sata miljoonaa ihmistä.

Yritysten näkökulmasta Itämeri ei muodostaa yhtenäistä markkina-aluetta. Laajentumisen jälkeen tosin Itämerta reunustavat valtiot Venäjää lukuun ottamatta kuuluvat Euroopan unioniin. EU-maista vain Saksa ja Suomi kuuluvat talous- ja rahaliittoon. Baltian maiden ja Puolan tavoitteena on jäsenyys muutaman vuoden sisällä. Tanskalla on perussopimuksiin kirjattu oikeus torjua euro. Ruotsi on talous- ja rahaliiton ulkopuolella, koska liittymiselle ei ole saatu kansan tukea. Itämeren alueeseen luetaan myös Norja ja Valko-Venäjä. Niillä molemmilla on vielä omat integraatiopoliittiset erityispiirteensä: Norjalla ETA-jäsenyys ja Valko-Venäjällä tiiviit siteet Venäjään.

Ihmisten vapaa liikkuvuus ei Itämeren alueella ole toteutunut. Vanhat EU-maat, niiden joukossa Suomi, ovat asettaneet siirtymäkausia uusien EU-maiden työvoimalle. Venäjä ja EU ovat vuosia kiistelleet viisumikäytännön epäkohtien poistamisesta. Neuvotteluista on vihdoin kuluvana keväänä lupa odottaa ensimmäisiä myönteisiä tuloksia. Työvoiman vapaasta liikkuvuudesta EU:n ja Venäjän välillä ei ole puhettakaan.

Itämeren alueen valtioiden talouksien erilaiset kehitysvaiheet ja rakenteelliset ominaispiirteet tarjoaisivat lupaavia mahdollisuuksia viennille, tuonnille ja investoinneille. EU:n sisämarkkinoiden toimintaa haittaavat erityisesti palvelujen kaupan esteet. Palveludirektiivin vastustamisen takana ovat erityisesti vanhojen EU-maiden protektionistiset pelot.

Itämeren alueen taloudellista yhtenäisyyttä rikkovat lukuisat lähihistoriasta kumpuavat pelot ja poliittiset asenteet. Myös korruptio on yleistä. Venäläisille koko Itämeren alueen käsite Baltic Sea Region on ongelmallinen. He puhuvat mieluummin Pohjois-Euroopan yhteistyöstä.

Protektionismi on uhka koko Euroopalle

Itämeren alue on hyvä esimerkki niistä taloudellisista mahdollisuuksista, jotka ovat eurooppalaisten käden ulottuvilla. Samalla se on huolestuttava esimerkki siitä, kuinka vähän poliittista tahtoa on tarttua näihin mahdollisuuksiin. Tilanne on hyvin samanlainen koko Euroopassa. Liian monet asettavat protektionistiset lyhyen aikavälin kansalliset tavoitteet Euroopan pysyvän kasvun ja vaurastumisen edelle.

Talouden vapauden ja ihmisten vaurastumisen turvaaminen Euroopan yhdentymistä uhkaavia nykyajan merirosvoja vastaan edellyttää ainakin neljän vahvan saattolaivan varustamista. Laivojen nimet voisivat olla Euro, Työvoiman vapaa liikkuvuus, Palveludirektiivi ja Vahva yrityskulttuuri. Mitä pikemmin ne lasketaan vesille, sitä paremmin ja tehokkaammin Suomenkin jatkuva vaurastuminen voidaan turvata. Kauppakamarien on toimittava erityisen päättäväisesti silloin, kun julkisen vallan päättämättömyys uhkaa heikentää elinkeinoelämän keskeisiä toimintaedellytyksiä.

Jaa linkki Tulosta